kisaraportti
 
 
Saurix Kart Centre, 19.11.2005. Kart-Keket Championships 2005-2006
Wubi Ballenius
VÄLITILINPÄÄTÖS

Kauden 05-06 Kart-Keket sarjassa on nyt saatu ajettua kolme GP:tä. On siis ajettu jo tarpeeksi, että kauden voimasuhteista voidaan alkaa vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä. Kolmeen osakilpailuun mahtuu jo kaikille se "huonokisa" ja "jonkun muun" aiheuttama pisteiden menetys tai "huonot säädöt", joten selittelyille ei enään löydy juurikaan perusteita.

Tällä kertaa tehdään poikkeus. Aloitetaan juttu niistä, jotka yleensä täyttävät kolumnien alimpia rivejä, eivätkä näin pääse koskaan "parrasvaloihin", kun kuitenkaan kukaan ei jaksa näitä juttuja loppuun asti lukea. Elikkä aloitetaan:

EPÄONNISTUJAT

BUTT-HEITECK:
On se kyllä kumma kuinka tämä talli pystyykin vuodesta toiseen ala-arvoisiin suorituksiin. Viimeisimmässä osakilpailussa oli jo pientä heräämisen merkkiä Kekechellon osalta, kun nousi C-finaalista B:hen. VAU.... eipä paljoa lohduta. Onbuttista on kovaa vauhtia tulossa koko sarjan selkeästi hitain kuljettaja ja kun Kekechellokaan ei enään yllä parhaiden päivien tasolle, niin korutonta on kertoma. BH on kerännyt ynteensä 32 pistettä. Tuolla pistemäärällä oltaisiin henkilökohtaisessa kilpailussakin vasta sijalla 9. Elikkä aikasten onnetonta.


KIIKUNKAAKUN

SLOWMOTION: Ilman Maxus Tröllin sensaatiomaista GP-voittoa Tallinnassa olisi Slowmotionkin tuossa edellisessä sarjassa. Kaikki kunnia voitosta, sillä taistelu huonosti säädetyllä autolla oli todellakin mainitsemisen arvoinen. Tallin tilaa muuten kuvastaa hyvin se, että osakilpailuvoitosta huolimatta talli ei saanut hilattua itseänsä kuin yhden pykälän ylöspäin. Eli ohitti onnettoman BH:n. Positiivisena voidaan pitää myös Maranellon suoritusta, verrattuna kahteen edelliseen osakilpailuun. DQ ja 3 pistettä. Nyt kuitenkin komeat 8 pistettä. Siltikin SM:n talli liikkuu vaarallisilla vesillä. Yksikin huono kilpailu ja saattaa taas viimeinen ruutu olla käsillä. Toisaalta välimatka edellä meneviin ei ole kovinkaan suuri, elikkä heilahdus saattaa hyvinkin kulkea myös ylös päin.

F.A.R.T.:
Samat heilahtelu mahdollisuudet pätee myös F:n kuljettajiin. Greenfield ajoi kirkkaasti kauden parhaan kisansa ottaen nimiinsä myöskin kisan nopeimman kierroksen. Velpert Bullin taso taasen ei millään meinaa nousta huippuvuosien tasolle. Ei Bull huonosti aja, mutta kun on joskus ajanut paremmin. Kun taasen Greenfieldin tason nousu ei ole samaa tasoa, kun Bullin tason tippuminen, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Fartilla kuitenkin on viimeiseen sijaan jo helpottavat 20 pistettä eroa, niinpä kuljettajat voivat ajaa aika rauhallisin mielin. Tuoko paineiden puuttuminen sitten mukanaan löysyyttä vaiko ajamisen rentoutta, niin sen pari seuraavaa GP:tä näyttää. Ylöspäin kun ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä matka.

MEHMET:
Oh hoh.... olipanhan aikamoinen tason romahdus. Hienosti kauden avannut tiimi romahti totaalisesti. Pystyi keräämään jopa BH:iä vähemmän pisteitä. Selkeitä syitäkin löytyy. Henkilökohtaisesti pääsin todistamaan ja toteamaan Luigi Liberonin ylilatatumisen. Liberon lähti hakemaan kaikin mahdollisin keinoin voittoa, sillä Jario Hanaanin puutuuminen kisasta nosti Liberonin yhedksi vahvimmista voittajasuosikeista. Eikö sitten nuppi kestänyt vai mikä oli, mutta sensaatiomaisesti Liberon jätettiin sijalle 19. Nigel pelasti omalla hyvällä kilpailu ajolla sen mikä pelastettavissa oli, mutta lohtu oli aika laiha. 6 pistettä näin hyviltä kuljettajilta kotiin tuomisina ei varmasti tyydytä tallin johtoa. Vielä katastrofaalisemmaksi asian tekee se, että taistelu tallimestaruudesta saatoi kadota saman tien taivaan tuuliin. Sijoittuminen kauden tässä vaiheessa "kiikunkaakun" rymhään ei varmasti miellytä Mehmet ihmisiä. Pisteiden valossa Mehmetillä on vielä hyvät mahdollisuudet tallipronssiin, jos se tätä menestymään tottunutta tallia kiinnostaa.


BUBBLING UNDER

PIPPEL:
Romahdus oli samaa tasoa kuin Mehmetillä, mutta tallin kuljettajat tuntien, tätä ei voitu pitää yllätyksenä. Suurempi yllätys on ollut kahden ensinmäisen kilpailun loistavat pistesaaliit. Pikemminkin voisi sanoa, että tätä jo hieman odoteltiin. Fieldslugin osakilpailu lähti käsistä jo matkalla kisapaikalle. Siihen nähden Fieldslug ajoi kuitenkin kohtalaisesti, siis ajoi itsensä B-finaaliin ja onnistuin erinäisten kommelluksien kautta vielä tuomaan auton maaliinkin ja varmistamaan pisteet. Pipe taasen palasi sarjassa omalle paikalleen sensaatiomaisen VM GP:n jälkeen. Yhtäkaikki. Pippel sijaitsee aivan Alsonin perässä. Eikä kolmanteen sijaankaan ole kuin 3 pistettä eroa. Elikkä kausi on alkanut ehdottomasti yli odotusten. Kunhan Pipe saa edes vähän nostettua tasoaan ja Fieldslug saa pidettyä loput kisat "näpeissään", niin talli saattaa yltää kautta aikain parhaaseen suoritukseensa.

ALSON:
Alsonilla ei ole ajettu huonosti... mutta mutta, ei niin hyvinkään kuin olisi edellytyksiä. Tallia on odoteltu taistelemaan tiimien kärkipaikoista, mutta terävin kärki alkaa jo karata. Alsonin pistesaaliit ovat olleen nousujohteisia, mutta riittääkö nousukäyrän kulma?? Tuntuu siltä, että silloin kun Boreeto onnistuu, niin Cagey kämmää, nyt kun Cagey ajoi vihdoin taas omalla tasolla, niin sitten taas Boreeto ei yllä parhaimpaansa. Boreeton 7. sijaa ei todellakaan voida pitää onnistumisena, mutta Cageyn 9. tila taasen on häneltä huippua. Eroahan siis kolmanteen sijaan ei ole kuin yksi piste, eli jos kuljettajat kerrankin onnistuisivat samassa kisassa, niin Alson nätäisiin hätyyttelemässä jo ainakin hopeapallia.

McHEVEN:
Alkukauden sensaatio. Kukapa olisi uskaltanut laittaa rahojansa likoon, että edellisen kauden jumbotiimi olisi tässä vaiheessa kautta jaetulla neljännellä sijalla vain yhden pisteen päässä 3. sijasta. En minä ainakaan. Vaikka Murcus Tröllin alkukausi on ollut vaikeusien sävyttämä, niin sen on paikannut uskomattomalla tason nousulla Karhulitos. Ehkäpä tallin sijoitusta vielä uskomattomampaa on se, että kuljettaja tilastoissa Karhulitos on sijalla 2. Tuon sijoituksen arvoa nostaa vielä se, että Karhulitos tunnetaan ns. herrasmieskuljettajana. Saurix GP:ssä Nalle olisi kohtuu helposti voinut riistää Maxukselta voiton, mutta herrasmiehenä hän ei tehnyt ns. "kilkkausta".

TOLLO:
Ottaen huomioon, kuinka ailahtelevasti ykköskuljettjan Hanaanin kausi on lähtenyt käyntiin, niin ihmetellä täytyy tallin sijoitusta. McKärkkäinen nakuttaa tasaisen varmasti reilun 10 pisteen kilpailuja, mutta kun Hanaan on pääsyt maaliin vasta kerran (tosin voitto), niin oudolta tuntuu. Mutta niin se vaan on. Talli on lunastanut toisen kuljettajan tasaisella varmuudella tämän hetken 3. sijan. Takana tosin hiillostetaan jo kuumeisesti niskaan, joten pian pitää alkaa myöskin Hanaanin tekemään töitä palkkansa eteen, tai takaa mennään heittämällä ohitse. Takana olevat neljä tiimiä kun mahtuvat seitsemän pisteen sisään.


KÄRKIKASTI

RECTUM: No HUH HUH... Duckshead on aina tiedetty kovaksi rattimieheksi. Kun taasen tiedetään (tai ainakin yleisesti luullaan), että Huevo ei ole rattia ikinä nähnytkään, niin on tämä Rectumin sijoittuminen kakkoseksi aikasten yllätys. Onpahan Huevo päässyt alkukaudesta näpäyttämään arvostelijoitaan oikein kunnolla. Viimeinen naula arvostelijoiden arkkuun oli sensaatiomainen tilanne, kun Huevo ohitti tallin ykköskuljettajan Ducksheadin. No, onnistui sitten kyllä asian vielä mokaamaan, mutta anotoipahan osviittaa mahdollisesta potentiaalistaan. Kun Rectum miehet jatkavat tähän malliin, niin sattaapi olla ainoa vastustaja johdossa olevalle Perseelle. Vaikeaa tulee Perseen haastaminen olemaan, mutta eroa ei kuitenkaan ole kuin seitsemän pistettä. Jos kummallekkaan kuljettajalle ei kauden aikana satu pahoja repsahtamisia, niin mestaruustaistossa ovat mukana.

PERSE:
Perseen kärkipaikka ei varmasti ole kenellekkään yllätys. Suurempi yllätys on vastuksen heikkous. Vaikka Sallosen alkukausi ei varmasti tyydytä Sikaa itseään, Panis on ollut saman verroin maagisempi. Panis on pannut tuulemaan siinä määrin, että johtaa henkilökohtaista pistetaulukkoa tasaisen ajon menetelmällä. Varakuljettajaksi pestattu Tuuba sen sijaan säesti Saurixissa hienolla 5. sijallaan. Tästä saadaan sellainen yhtälö, että Perse alkaa jo tekemään rakoa muihin tiimeihin. Vielä ei mitään ratkaisevaa ole tapahtunut, mutta merkit ovat jo ilmassa. Sian palatessa radoille ja oletettavasti erittäin motivoituneena ja Artun jatkasessa samalla tasolla, niin alkaa muilla talleilla olemaan jo lähes mahdottomuus tavoittaa Persettä.


Kaiken kaikkiaan sarja on alkanut erittäin tasaisissa merkeissä. Ainoat erottujat ovat BH ja Perse, toinen hyvässä ja toinen pahassa. Muuten kaikki on vielä mahdollista ja täysin avoinna, kuten Saurixin osakilpailu sen niin oivasti näytti. Heilahtelut sijoitusten suhteen näin tasaisessa sarjassa voivat kilpailu kilpailulta olla erittäin suuret. No, sitähän yleisö rakastaa....

Hyviä heilahteluita kaikille.


WUBI BALLENIUS
  ©MFIA