kisaraportti
 
 
Formulakeidas, 12.4.2003. Kart-Keket Championships 2002-2003
Wurray Mulkker
Juvanmalmin gp on sitten ajettu ja kauden ehkä suurimmat yllätykset nähtiin niin kärjen kuin peräpään osalta juuri täällä! On aika tarkastella kilpailun tapahtumia tallien näkökohdasta ja hieman ennakoida lähtökohtia kauden päättävään Mika Salo Circuittia silmälläpitäen. Edellinen, ennen kisaviikonloppu tekemäni gp-ennakko meni aika pahasti pieleen monenkin kuljettajan ja tallin kohdalta, joten se siitä arviosta ja ei kun uuteen, olkaa hyvä arvoisat Keijot!


GP- raportti terävin kärki

PMR
Putkimesta Racing team säilytti asemansa vaivoin ykkösenä vaikka Hemmo de la Putki päästelikin komeasti seitsemänneksi, niin Jario Hanaan kolmos tilaa voidaan pitää pienoisena "pettymyksenä", varsinkin kun mieheltä on totuttu näkemään lähinnä voittoja. PMR:n asemaa kärjessä en ennen kisaa uskonut kenenkään uhkaavan ja vaikka Putkimesta saalistikin huippupisteet oli senkin tunnustettava Perse Performance paremmakseen! PMR pitää niukasti yhdellä pisteellä kiinni tallimestaruus haaveistaan ja Jario omaa edelleen mahdollisuudet henkilökohtaiseen mestaruuteen, sillä Hanaan otti sarjaa johtavaa Tim Lemixiä kiinni jälleen, tosin vain vaivaisella pisteellä. Nyt miesten välistä eroa on viisi pinnaa, joten Jariolle ei välttämättä edes voitto riitä, jos Lemix sijoittuu kolmen sakkiin. Putkimestalla on viimeisessä kisassa paljon voitettavaa ja menetettävää!

Pinnoja 28 veikatun 30 sijasta.


PERSE PERFORMANCE
Täytyy edelleen ihmetellä, että mistä tämä talli on löytänyt näin mahtavan performancen ja hurmoksen kauden vanhetessa? Haluaisin edelleen väittää, että talli ei omaa edellityksiä mestaruuteen, mutta pakko on katsoa totuutta pakoputkeen ja todeta, että kyseessä on sarjan kuumin talli juuri nyt! Aurinkokuningas on saanut Arttun ja Sian haalareissa kaikki palaset loksahtelemaan paikoilleen ja jälki on sen näköistä ja hajuista. Arttu A:n, Sika B-finaalin voittoon ja 30 pinnan performance viime kisasta näyttävät suunnan olevan ylöspäin. Pakko nostaa talli yhdeksi suurimaksi ennakkosuosikiksi tallimestaruutta ajatellen, eriasia on miten Perseellä suhtaudutaan huimasti kasvaneisiin odotuksiin ja paineisiin!

En uskonut Perseen taistelevan kärjessä, joten 24 pinnaa pahasti alakanttiin. Pisteitä tuli 30.


ALSON SPORTS
Juuri kun ihmettelin Mike Cageyn vauhdin hiipumista alkukauden A-finaaleista B-sarjan kapinoihin, näyttikin mies varpaankyntensä ja kaasutteli itsensä kirkkaasti A-lähtöön ja itse kisasta 14 pojoo oikeuttavaa sijoitukseen!
Kun Allu Boreettokin palasi komeasti palkintopallille kakkospaikallaan, voidaan Alsonin viikonloppu pitää onnistuneena. Tallimestaruuskaan ei ole Alsonin kohdalta pois suljettu mahdollisuus, sillä vaivaiset yhdeksän pinnaa erottaa tallin ykköspaikalta. Henkilökohtaisella puolella Mike Cagey hyvällä ajolla kympinsakkiin ja Allu kolmen!

Veikkasin Alsonille ennen kilpailua 24 pistettä, mutta niitä tulikin 28.



GP- raportti kuuma ryhmä

LEVER GRAND PRIX
Vaikka Tim Lemix taistelikin Juvanmalmilla hienosti, oli neljäs tila miehelle suuri pettymys! Sarjatilannetta tarkasteltuani oli pakko tipauttaa Lever arviossani pois aivan terävämmältä huipulta, sillä tallimestaruus näyttää karanneen Leverin ulottuvilta ja kolmenkin sakkiin tulee kova kiire, nimittäin jäljellä on enään yksi gp! Henkilökohtaisella puolella Tim Lemix oli suurin ennakkosuosikki, sillä miehelle olis rittännyt kolmostilakin varmistamaan toisen peräkkäisen mestaruuden ja näin tarkasteltuna kaikki näytti valoisalta vielä tallimestaruudenkin suhteen, mutta kun tallin viimeisen tiedotteen mukaan Tim Lemix joutunee jättämään päätöskilpailun väliin ja tallikaveri David Greenfield huononee kuin vanha Piimä, en usko tallin yltävän neljättä sijaa korkeammalle lopullisissa pisteissä!
Greenfieldin heikko suoritustasoa kuvaa se että, Ariton Pipekin ohitti hänet jo sarjataulukossa!

Lever saalisti 18 pistettä veikattua 15 vastaan.


RECTUM RACING
Nyt epäonnistui Rectumilla kaikki, juuri kun mitalit alkoivat olla "liekkimiesten" ulottuvilla, seurasi tiimiä kauden yksi surkeimmista esityksiä. Mitalihaaveet voitiin haudata kaikilta osin jo aika-ajojen jälkeen, sillä Jules Duckshead ajoi uransa surkeimman aika-ajon ollen toiseksi viimeinen ja kun De La Huevo ei juurikaan paremmin onnistunut oli Rectum kokonaisuudessaan B-kahinoissa. Viides tila tallien välisessä sarjassa, eikä käytännössä mahdollisuuksia parempaan, mutta takaa saattaa tulla talleja ohi, joten Mika Salo Circuitilla ei enää varaa tällaiseen esitykseen!

Pisteitä veikkasin hulppeat 24 ja vaivaiset 13 tuli.



GP- raportti keskikasti

MEHMET SCUDERIA KEBAB
Surkeata, todella surkeata! Ei hevillä uskoisi, että tämä tiimi on voittanut joskus kaiken mahdollisen, ei vaikka kampiakselista väänetäisiin! Nyt näyttäisi siltä, että tallipäällikkö Jean Hankeyn kuuluttama ihanteellisen paino/massapisteen hakeminen on saavuttanut jonkin näköisen lakipisteen ja kaikki mitä pidossa voitetaan, hävitään liikkeessä! Scuderia Kebab esitti nyt niin verkkaista vauhtia, että kaiken nähneenä toimittajan luulin tiimin olevan liikkeellä Rollaattoreilla! Mehmetin on onnistuttava viimeisessä kilpailussa täydellisesti, sillä McHeven ja Burger huohottavat niskaan!

Scuderialle veikkasin pisteitä alle 20 ja 11 tuli.


MCHEVEN RACING TEAM
Juuri kun syytin Nalle Karhulitosta McHevenin ahdingosta ja ajautumisesta B-finaalin syövereihin, nosti mies profiiliaan ja McHevenin osakkeet kovaan kurssiin! Alkoiko tästä McHevenin nousu kohti vauhdikkaampaa tulevaisuutta, näin ainakin tiimissä uskotaan ja haluaisin siihen myös itsekin uskoa, mutta McHevenin on pidettävä tästä nosteesta kiinni ja kummatkin miehet A-finaalissa, niin kuin nyt! Tiimihenki on joka tapauksessa nyt korkealla, varsinkin kun Mehmetin kahdentoista pisteen kaula kurottiin umpeen. Viimeisessä osakilpailussa uskoisin Murscus Tröllin jatkavan hienoja A-finaali esityksiään ja odotan sinne myös Nalle Karhulitosta. Saas nährä miten käy?

Arvioin 15-20 pistettä McHevenille, mutta niitä kertyikin mahtavat 23.


BURGER MOTORS
Formulakeitaan epäonnisin? Niin tai näin, mutta pisteitä aivan liian vähän. Okei, Motiel Shirmacher ajoi mainiosti ollen B-lähdössä toisena, kunnes niitattiin seinään. Tilanteesta on turha lähteä syyllisiä hakemaan, sillä näitä tilanteita nähdään jatkuvasti. Burgerin todellinen ongelma on otteiden epätasaisuus, sillä tiimin kuljettajat saatetaan aivan yhtä hyvin nähdä joko A tai B-lähdössä. Tällä kertaan B:ssä, joten nyt kauden viimeiseen olisi ehdottomasti saatava kumpikin A-kapinoihin, jos talli hamuaa Mehmet ja McHeven päänahkaa lopputaulukossa?

Ounastelin samoja pinnoja Mehmetin kanssa, eli alle 20, tuli vain 8.


BUTT-HEITECK MOTORS
Arvostelin Butt-Heiteckiä viimeksi uudistautumiskyvyn puutteesta ja kangistumisesta vanhoihin kaavoihin ( eihän kyseessä sentään Martta kerho ole? ) ja ehdotin renkaiden vaihtoa! No, tiimi laittoi Pexi Onbutin jäähylle ja hälytti Alex Fieldslugin tilalle? Todellisuudessa tallin ongelmat eivät juonna vääristä kuljettajavalinnoista, vaan jostain muusta, siitä Pexin kalustolla ajaneen Alexin saalis oli vain yksi piste! Onneksi Butt-Heiteckin viikonlopun pelasti Heke Kekechello ajamalla kauden parhaan sijoituksen tallille! Tällä kertaa jäi jopa neljä tiimiä pisteissä B-H:n taakse ja mahdollisuudet mennä Burgerin ohi loppupisteissä ovat realistiset.

Arvioin B-H:lle 15-20 paunaa ja niitä tuli 14.




GP- raportti peränpitäjät

TEAM AUTO PIPPEL
Suuri voitto! Sitä oli temppu jonka Ariton Pipe teki. Temppu johon ei edes David Copperfieldkään olisi ennen kauden alkua uskonut! Mistä siis kyse? No siitä, että Pipe päristeli itsensä aika-ajoissa A-finaalin viimeiseen lähtöruudukkoon! Okei, onhan Juvanmalmilla ennenkin nähty "suuria" yllätyksiä, joihin lukeutuu Greenfieldin paalupaikka kaudella 99, mutta kun Ariton vielä paranteli asemiaan kilpailussa kahdella pykälällä, voidaan puhua jo suuresta illuusiosta! Nyt kun Ariton "Magic" Pipe on näyttänyt korttinsa, olisiko tiimin syytä herättää myös Juiceppe Verstuppuri päiväunilta? Team Auto Pippel mustasi maineensa jo hyvissä ajoissa kauden alussa surkeilla otteillaan, mutta Verstuppurin poisjäänti edellisessä osakilpailussa kielii jo tallin syvenevistä talousongelmista? Kauden päättävään Mika Salo Circuitille Auto Pippel raahaa takuuvarmasti tähtensä Magic Pipen, mutta motivaatio ongelmien kanssa painivaa Verstuppuria tuskin nähdään, vaan viimeisimpien huhujen mukaan hänet korvattaisiin Alex Fieldslugilla!

Veikkasin Team A-P:lle 10 pistettä, niitä tuli 11.


Wurray Mulkker

  ©MFIA