kisaraportti
 
 
VM Karting Center, 19.1.2001. Kart-Keket Championships 2000-2001
Pertti Ruskeakari
LEMIX OSAKILPAILUVOITTOON

Leverin Tim Lemixn alkukauden epäonnistumiset saivat parhaimman mahdollisen päätöksen miehen juhlittua avausvoittoaan Vm-Karting Centterissä, kolmannessa ja samalla kauden puoliväliin taittavassa Kart-Keket mestaruus sarjassa!

AIKA-AJO
Varikon porttien avauduttua ja aika-ajojen alkaessa siirtyivät Leverin Lemix & Greenfield muiden Keijojen seurassa välittömästi radalle. Mehmetin vaikeudet alkoivat jo tässä vaiheessa, kun Luigi Liberonin auto ei suostunnut käynnistymään ilman apuvoimia.
Aika-ajon neljännellä kierroksella saapui Lemix varikolle valittaen kisa-autonsa käyttäytymistä. Miehen aika oikeutti tässä vaiheessa vasta viidenteen lähtöpaikkaan, joten mies turvautui teamin vara-autoon ja nostikin itsensä lopulta toiseksi Greenfieldin jäädessä ruutuun yhdeksän. Alsonin Allu Boreeto oli tallinsa ehdoton ykköspilotti jätettyään viimeiselle paikalle jumittueen tallitoverinsa Mike Cageyn lähes kahden ja puolen sekunnin päähän omasta paalulle oikeuttavasta ajastaan.Luigi Liberon kärsi aika-ajoissa autonsa yliohjautumisesta ja jätettiin tylysti viidenneksi, Nigel Speedin jatkaessa tasaisen hyviä aika-ajo suorituksiaan kuudennella tilallaan. McHeVenin Murcus Tröllin viettäessä sairaslomaa, piti teamin mainetta yllä Nalle Karhulitos ja Murcusen varalle palkattu Maxuc Trölli. Karhulitos intoutuikin kauden parhainpaan suoritukseen, joka oikeutti kolmanteen lähtöruutuun Maxuksen ollessa seitsemäs. Myös Butt-Heiteckilläkin turvauduttiin varakuljettajaan Bexi Onbutin hakiessa kadoksissa olevaa vauhtia Luostolla porojen seurassa. Onbutin tilalla esiintynnyt rookie Jyquès Tronèuvè selviytyikin kunnialla ollen Maxcusen jälkeen kahdeksas, teamin ykköspilottin Heke Kekechellon nopeuden riittäessä neljänteen ruutuun.

KILPAILU
Vm-Karting Centerin kilpailun lähtö sujui kolmikon Boreeton, Lemixn sekä Karhulitoksen osalta ongelmitta ja miehet pitivätkin aika-ajoissa saavutetut paikkansa, mutta heti kärkikolmikon takana nähtiinkin yksi kauden parhainmista starteista, josta vastasi Murcus Tröllin sairasloman ajaksi Kart-junoreista hälytetty Maxus Trölli. McHevenin "rookiekuljettaja" olikin siirtännyt itsensä radan toiseen kurviin tultaessa ruudusta seitsemän aina neljännelle paikalle ohi Speedin, Liberonin ja Kekechellon.
Pitkään ei Maxus Trölli saannut juhlia neljännellä tilalla, sillä takana ahdistelleet Kekechello ja Liberon lähtivät ensinmäisen kierroksen puolivälissä samanaikaisesti ohitusyritykseen, jossa Maxus sai antaa tilaa Kart-Keket sarjan kärkikaksikolle, joista Liberon siirtyi neljänneksi ja Kekechello viideneksi. Nigel Speedin kantaan oli tässävaiheessa liimautunnut toinen varakuljettaja, Butt-Heiteckin Jyquès Tronèuvè perässään Greenfield ja Cagey.
Ensinmäisen kierroksen päättyessä saavuttiin maalilinjalle järjestyksessä: Boreetto, Lemix, Karhulitos, Liberon, Kekechello, Trölli, Speed, Tronèuvè, Greenfield ja Cagey.
Kilpailun yksi ratkaisusta nähtiin paria kierrosta myöhemmin, kun Leverin Tim Lemix onnistui siirtämään itsensä kärkeen ohi Allu Boreeton ja Speedin jouduttua antautumaan sekä Tronèuvèlle että Cageylle, joka hetkeä aikaisemmin kuittasi itsensä myös Greenfieldin ohi. Mike olikin kilpailun positiivisimpiä yllätyksiä, noustuaan viimeisestä lähtöruudusta lopulta kuudenneksi.
Viimeisten kierrosten alkaessa kolmantena ajannut Nalle Karhulitos yritti tavoitella muutaman sekunnin päässä toisena ollutta Allu Boreetoa kohtalokkain seurauksin. Liika yritys kostautui ja mies pyörrähti vain neljä kierrosta ennen maalia! Mehmetin Liberon käytti tilaisuuden hyväkseen ja ohitti maalisuoralla McHevenin kilpurin, Karhulitoksen vaarallisista peittely-yrityksistä huolimatta. Maxus Trölli oli hetkeä aikaisemmin onnistunnut toistamiseen Kekechellon ohituksessa ja siirtyi täysin spinnauksessa ajorytminsä menettäneen Karhulitoksen kantaan ahdistellen tätä aina ruutulipulle asti.
Arvokkaasta viimesestä pistetilasta taistellut Speed sai vaivoin pidettyä yliohjautuvan MEH2001:sen radalla ja onnistui peittelemään vajaan puolen sekunnin päässä useita ohitusyrityksiä tehneen Greenfieldin.
  ©MFIA